30
MAA
15.00
FC Lahti 69, Suomen Cup

Jäntevä - FC Lahti 69   0 - 5

Keskuskenttä tn, Kotka, Karhula

Tyylipuhdas voitto Kotkassa.


🚂Tsuutsuu! FC Lahti 69 jatkaa matkaansa Suomen Suomen Cupin kolmannelle kierrokselle jättäen Jäntevän odottelemaan Meripäiviä.

Lahtelaisten suurimmat tappiot koettiin jo alkulämmöillä, kun Konsta laukoi pallon aidan yli suoraan Korkeakoskenhaaraan, josta se jatkoi matkaansa kohti Suomenlahtea ja suuria seikkailuja.

Itse pelissä lahtelaiset olivat alusta asti kuskin paikalla ja tilanteita luotiin paljon Jäntevän maalille. Urhoollisesti taistellut Jäntevä onnistui hyvin puolustustyössään boxissa ja ensimmäiset kolme maalia tulikin kaukolaukauksilla boxin rajalta. Tekijöinä Utriainen, Isakhan ja Nordenswan S.

Toisella puolikkaalla Samppu onnistui ohjaamaan toisen maalinsa Jullen antaman vaparin jälkeen.

Lopuakohti oli vielä paikkoja kummallakin joukkueella. Jäntevä onnistui kerran saamaan pallon jopa tolppaan, mutta muuten puolustus ja Timi hoiti mallikkaasti tilanteet. Lahdella oli myös hyviä murtautumisyrityksiä, mutta näistä vain Oki onnistui viimeistelyssä ja näin tulostaululle lukemiksi jäivät 0-5.

Ps. Ostakaahan kannattajakortteja, niin saadaan pallovaje paikattua ja seuraavan kierroksen bussi tankattua.

Pps. Kolmas kierros arvotaan keskiviikkona 2.4. ja mukaan tulevat ylempien sarjojen joukkueet kuten FC Lahti ja Reipas.

@fclahtijuniorit @jalkapallonsuomencup @jantevaedustus

#fclahtijuniorit #fclahti69 #lahtelaistajalkapalloa #jalkapallonsuomencup

FC Lahti ry

Urheilukeskus

15110 LAHTI

Y-tunnus: 1074938-1


info(a)fclahtijuniorit.fi